"On meidän isä. Virallinen isä. Isä, joka ei halaa. Isä, joka ei ikinä ole sanonut, että olen tärkeä hänelle. Isä, joka ei ole koskaan pyytänyt minua käymään kotona. Isä, joka vastaa puhelimeen terve ja lopettaa puhelun "selvä, hei, kerron". Isä, joka edustaa töissä. Isä, jolla ei ole ystäviä ja joka vuosi vuodelta käy kärttyisemmäksi. Isä, joka ei ikinä ota syliin ja sano:"Onpa ihanaa, että minulla on tällainen tytär."

Kirjoitin yllä olevan vuosi sitten. Olen miettinyt usein, että haluaisin isän, joka on tuttu ja tunteellinen. Hassu ja herkkä. Sellainen isä, josta huomaa sen, että se välittää. Toki olen aina tiennyt, etten ole yhdentekevä, että isäni välittää, mutta etenkin teinivuosien jälkeen minusta on tuntunut, että välimatka vain kasvaa.

Kesäkuussa olin ulkomailla ja sain tekstiviestin: "Älä suotta säikähdä.Olen sairaalassa tarkkailussa huomiseen asti. Ei ole mitään hätää, lääkärit selvittävät mikä minua vaivaa." Sain täydellisen totaalisen paniikkikohtauksen. Halusin nopeasti kotiin ja tunsin oloni totaalisen avuttomaksi. Seuraavina päivinä ja viikkoina alkoi paljastua, että isän henkisen ja fyysisen romahduksen syy oli työuupumus. Uupumus, joka vei isän enemmän pohjalle, kuin minulle puhelimessa ehkä kerrottiinkaan. Uupumus, joka paljasti minulle isän syvimmän.  

Minä, perheen nuorin tytär, sain parhaan isänpäivälahjan ikinä. Voi kuulostaa itsekkäältä ja lapselliselta. Itse näen kuitenkin asian niin, että isä on vihdoin ja viimein tullut ulos kuoresta, jota on rakentanut ympärilleen vuosikymmeniä. Kuoresta, jota on kovettanut sellaisetkin asiat, joista minä en tiedä mitään. Näen vihdoin isän, jonka olen tiennyt olevan olemassa, mutta jota en ole nähnyt. Kun näkee itselle niin uskomattoman tärkeän ihmisen sisimmän, oppii jotain itsestäänkin. Näkee asiat taas hieman aikuisemmalla tavalla ja laajemmasta näkökulmasta. Kaikki meistä ovat haavoittuvaisia. Haavat paranevat ja oli se miten naivia tahansa, uskon myös, että ne vahvistavat. Loppuun on pakko lisätä linkki enkelin silmin- blogilla eilen julkaistuun kirjoitukseen, joka sai minut pysähtymään.  http://enkeli12.vuodatus.net/blog/1631217