Tänään on angstinen päivä. Heräsin kuuden aikoihin ja heti aamusta olo oli jotenkin tuskainen ja tuskaisemmaksi on vaan muuttunut. Tänään piti saada aikaiseksi vaikka mitä, mutta vasta puolet siitä vaikka mistä on tehty. Sain sentään opintolainaa taas hieman tuhlattua, jotain sentään... Pyyhin mielestäni sen, että se pitää joskus maksaa takaisinkin. Murehditaan ensin nämä tämän päivän ahdistukset.

Aloitin äsken liikunnanraporttia. Kirjoitan vaan ajatusken virtaa. Onneksi on kirjoittamisen sääntöjen perusteet suhteellisen hyvin hallinnassa niin se antaa vähän vastapainoa löyhälle "sisällölle".

Äsken tuli taas se olo, että kun kukaan ei ymmärrä minua. Kukaan ei ole tällä samalla taajudella. Kukaan ei voi tietää, miltä tuntuu juuri nyt ja juuri minusta. Itsekäs paska siis olen. iksi kenenkään pitäisi edes ymmärtää.Miten voin edes olettaa että joku ymmärtäisi kun en itsekään tajua aina omia aivoituksiani?

Minulla on toivomus. Toivon, että pian tulisi se hetki, kun voisin todeta, ettei minulle ole mitään tekemistä, jolle on asetettu dead lineja. Voisin vaan olla.

(Ja niin. Hernerokasta menee edelleen vatsa sekaisin. Ahdistavaa sekin. )