Aatto töissä oli jokseenkin mielenkiintoinen, ihmisvilinä oli niin järjetön, ettei sitä osannut etukäteen aavistaa. Ihan mukava oli olla. Sai katsoa muiden hölmöilyä hölmöilemättä itse.

Tekisi mieli kyllä hölmöillä, taidan olla hiukan ihastunut, juopunut hölmöstä "rakkaudesta"... Työpaikan portsariin.  Nykyisen kanssa edelleen puhutaan erosta päivittäin. Se on tullut sellaisiin aatoksiin, ettei halua erota. Kuulemma hurmaa minut uudelleen... epäilen.

Silti en osaa luopua. En osaa ottaa tähän astisen elämäni suurinta askelta ja lähteä menemään. Entä jos olen taas parin vuoden päästä samassa tilanteessa? Jos jatkan tällä tahdilla näitä 2-3 vuoden suhteita, 80 ikävuoteen mennessä minulla voisi olla niitä jo lähes 30....

Onko tämä sitä että etsin aina vain parempaa, en uskalla asettua ja luottaa siihen että nyt on hyvä olla. En uskalla sanoa, että tähän minä jään.

Toivon, että huomenna herätessäni olen tullut niihinm aatoksiin, että tässä tämä nyt on. Tämä on minun tuleva aviomieheni. Mutta en usko että näin käy. Kun ei tunnu siltä. Ahdistaa.Tämän ensimmäisen "avovuoden" aikana ollaan harrastettu seksiä ehkä 10- 15 kertaa(!!!!!!) kun suhteen alussa kertoja saattói olla vkonlopun  aikana jo lähes 10. Ei jumalauta tämä ei ole normaalia. Ei jumalauta minä en ole normaali.

Voisiko joku hoitaa tämän suhteen loppuun minun puolestani?

Ja viinilasikin on tyhjä. Perkele.