Sitä on kauan kun olen viimeksi tuntenut positiivisten tunteiden herättämiä vatsan väänteitä. Tiedättekö sen ihana tunteen, ihan kuin joku kutittaisi vatsaa sisältä päin. Poskien kuumotuksen ja heikon huimauksen. Hääkellojen kilinän korvissa ja hengityksen kiihkeän tahdin.

Ihastus.

Se on jotain niin hellyyttävän oksettavaa. Sitä heittäytyy lapseksi. Haluaisi saada niin kovasti sen, mitä ei voi. Haluaisi koskettaa. Haluaisi tietää, miltä toinen tuntuu. Haluaisin katsoa toista silmiin, mutta ei uskalla, kun jalat lötkistyy ja kädet tärisee.

Nyt yritän hengittää. Yritän selvitä tästä kuin kypsä aikuinen. Malttia, malttia. En saa sotkea tai edes yrittää sotkea tähän ketään kolmatta. Pitäisi ensin lakaista aikaisemmat pölyt ja kun minä en ole kaivanut siivouskkomerosta vielä edes luutaa esille.

Mikäköhän soppa tästä tällä kertaa syntyy. Minä olen sinusta sekaisin, vaikka en edes tiedä kuka olet. Toooosi kypsää.