On ihme, ettei jotain tällaista tapahtunut jo aiemmin. Jotenkin sitä on osannut odottaa, pelätä pahinta. Niin monella lapsella ja nuorella on niin paha olla. Yhteiskuntamme on raaka. Aina on kiire. Sinun täytyy olla enemmän kuin hyvä, jotta pärjäisit.

Lapsella ei ollut koulussa ehjiä sukkia, isä ei ehdi. Ei ole aikaa. Ei ole aikaa omalle lapselle.  Äiti on toisessa kaupungissa töissä. "Kyllä me pikkuveljen kanssa pärjätään. Juu, on se välillä aika rankkaa."

Toinen pistää lyijykynällä käsivarteen. "Katso, näin kovaa minä uskallan, kato mikä jälki jäi." Se on kahdeksan. Yritän ottaa kynää kädestä. Alkaa purra itseään. Isänpäiväkortissa on sydän. Pieni mies, ison mihehen puheet.

Kolmas ei tiedä, pitääkö tänään mennä isälle vai äidille. Opekaan ei tiedä. Soitetaan. Yritetään selvittää.

En tiedä, haluanko ikinä äidiksi. Tuntuisi julmalta tuoda joku toinen ihminen tällaiseen maailmaan. Täällä on usein aika paha olla.

Voimia ja ennen kaikkea, antakaa aikaa toisillenne. Huomatkaa toisenne. Pysähtykää. Osatkaa pyytää apua. Ja antaa sitä.