Kevyt. Höyhen tuulessa. Tai tuuli itse. Leijun. Kaikki näyttää kirkkaalta. Silmiin sattuu. Seison alasti peilin edessä ja katson itseäni. En häpeä mitään. En haluaisi muuttaa mitään. Olen itsevarma ja tietoinen siitä, kuka olen ja miksi olen. Leijun ja silti jalkani ovat maassa.

Tämä olotila on harvinainen. Kaikki ajatukset päässä ovat arkistoitu. Ne ovat omissa lokeroissaan järjestelmällisesti. Otan yhden ajatuksen kerrallaan lokerosta ja käsittelen sitä ajatuksella, harkiten, jopa järkevästi.

Tältäkö tuntuu silloin, kun on aikuinen olo? Tältäkö tuntuu silloin, kun on kasvanut taas hieman? Toivon, että saisin tästä olosta niin hyvin kiinni, että voisin kehittää tätä eteenpäin. On nimittäin järisyttävän hienoa tuntea itsensä eheäksi. Tuntea, että on tehnyt valtavan ajatustyön, päätynyt ratkaisuun ja kokee ratkaisun olevan oikea.

Tämä on vapaapudotusta. Hallittua sellaista. En pyöri, vaan hallitsen itseni. Putoan juuri niin kuin haluan. Jos joku tulee tielleni, selviydyn siitäkin. Nyt tästä pessimististä tuli kerrasta optimisti. Nyt minä katson maailman avoimin silmin, en vaaleanpunaisten lasien läpi, mutten myöskään saastepilven takaa.

Elä elämääsi. Pysy vahvana myös vaikeina hetkinä. Sillä jonain päivänä, et voi kokea edes niitä vaikeita hetkiä. Elä tässä ja nyt.