Täällä sitä nyt ollaan, pienessä sveitsiläisessä kylässä neljän hengen perheessä au pairina. Tänään on edessä ensimmäinen työpäivä, joka on tosin hieman helpotettu sellainen. Kaiken kaikkiaan olo on positiivinen ja odottava, mutta yksi asia painaa vielä enemmän kuin arvasinkaan. Ikävä.

Tiedän, että hän on Suomessa ja ikävöi myös minua.Tiedän, että hän rakastaa ja odottaa minua. Tiedän, että näemme seitsemän viikon päästä. Silti sattuu niin kovin. Välillä iskee paniikki ja pitää tsempata, etten murru. Pitää purra hammasta ja ajatella jotain ihan muuta.Muuten tulee sellainen olo, että mitä helvettiä täällä teen, kun toinen, se kenestä eniten välitän, on jossain ihan muualla.

Aion käsitellä tätä ikävää, mutten altistua sille kokonaan. Aion hallita sen ja oppia sen kautta. Aion tehdä kaikkeni, jotta tämä ikävä kestää enkä turru tähän, sillä välitän ihan liikaa, jotta luovuttaisin.

Kyllä tää tästä.