Närästys. "Närästyksellä (refluksitauti) tarkoitetaan polttavaa kipua tai kouristuksenomaista epämiellyttävää tunnetta rintalastan takana. Karvaan maun nousu suuhun on myös tyypillinen närästysoire. Oireet johtuvat happaman mahansisällön takaisinvirtauksesta ruokatorveen, jolloin ruokatorven limakalvo ärsyyntyy ja tämä aistitaan närästyksenä." (www.poliklinikka.fi)

Minulla närästys on aidosti kipeänä oloa. En voi syödä oikein mitään ja jokaisen ruokailun jälkeen oksentelen. Oksentelu lisää polttoa entisestään. Vatsaa ahdistaa, ihan kuin joku tökkisi sitä piikillä sisältäpäin. Polttaa, kirvelee, kuplii mahassa. Nytkin on oksennusastia vieressä.

Tämä on mun ikuisuusvaiva, vaiva, jonka takia olen jäänyt monta kertaa kotiin peiton alle nyhjöttämään. Vaiva, jonka takia en pidä ravintolaruokailusta. Vaiva, joka häiritsee minua etenkin siksi, että rakastan ruokaa ja syömistä.

Tänään päivällisellä perheen isä laittoi ihanan tuoksuista monen kalan kalakeittoa, sellaista tomaattipohjaista, jossa oli paljon kasviksia. Pahoitellen jouduin kieltäytymään ja keittämään riisihiutalepuuroa. Tein sen virheen, että laitoin sinne omenanpaloja, ajattelin, että ei ne keitettyinä ole niin pahoja. Nyt sitten oksennellaan, ei oo tervettä touhua. Kuudes ilta peräkkäin kun oksennan, vetää kyllä mielen matalaksi. Huh, eikun tyyny pystyasentoon, ruokasoodaa naamaan ja unille.Kyllä tämä tästä.On se niin helvetin kiva periä omalta äidiltä kaikki ne negatiiviset puolet...